Nyt matka pääsee alkamaan kunnolla. Tähän asti pari päivää on ollut vain siirtymiä. Norjan maisemat alkavat näyttämään jo nyt alkuvaiheessa upeilta.
Hafjellin hotellin aamupalan jälkeen aloitamme matkan kohti Jotunheimen kansallispuistoa lännessä. Vielä ei tietoa mihin menemme ensi yöksi. Katsotaan mihin asti mukavasti jaksamme ajaa.
Olimme illalla katsoneet useammasta lähteestä, että google mapsin pieneltä tieltä vaikuttanut tie pitäisi olla ihan ajokelpoinen kohti länttä. Etsimme googlesta tietoa tiestä fv2442/fv204. Pitäisi olla ihan hyvä tie.
Jos olisimme katsoneet karttaa paremmin aiemmin eilen, olisimme voineet jäädä yöksi vähän etelämmäs, ehkä paremmalle sijainnille jatkon kannalta. Nyt aiomme lähteä kuitenkin pienemmälle tielle, eikä ajaa takaisin etelään isommalle tielle.
Pysähdymme heti Hafjellissa yhdellä pikalatureista lataamaan autoon tarpeeksi sähköä, kunnes lähdemme matkaan länteen kohti Fagernesia.
Vähän ennen Fagernesia pysähdymme piknikille tien sivuun Steinsetfjorden-nimisen järven rannalle pöytäryhmän luokse. Maisemat ovat upeat.
Nyt on kulunut 3,5 tuntia lähdöstä Hafjellista auton pikalaturilta.
Fagernesissa etsimme autolle paikan hidaslaturista läheltä rantaa ja tutustumme keskustaan kävellen.
Käymme rannalla ja löydämme hassun pikku saaren Vesleøye, johon vie laituri. Käymme saaren päässä.
Alkaa olla lounasaika ja kova nälkä, joten käymme katsomassa olisiko ruokakaupassa jotain syötävää. Täällä olikin onnistunut kauppareissu Kjøpesenterissä, koska löydämme sattumalta Eurosparista tiskin, jossa myydään kuumahyllystä erilaisia valmisruokia, jotka näyttävät kaupan itsensä pakkaamilta. Ostamme rasian lasagnea, paistopisteeltä jonkun tacoleiväntapaisen sekä smoothieta. Sekä jotain keksejä ja pähkinöitä evääksi autoon. Kävelemme rannalle syömään pöytäryhmälle.
Jatkamme matkaa Fagernesista pohjoiseen tietä fv51, eli maisematietä nimeltä Valdresfye, joka kulkee Jotunheimin vuoristoalueella.
Pysähdymme Smorkollen-nimisellä korkealla kukkulalla, johon pääsee helposti kävelemään huipulle tieltä ylös katsomaan näköaloja. Olemme 1156 metrin korkeudessa.
Seuraavana on Rjupa-niminen parkkipaikka, jossa on koski ja maisemaa.
Sitten olemme Valdresfye-maisematien korkeimmalla kohdalla, jonne on rakennettu kahvila. Paikan nimi on Flye1389, eli se on 1389 metrin korkeudessa. Ennen kahvilaa näimme poroja tien vierellä, joita oli kuvaamassa valtava määrä ihmisiä.
Seuraavaksi on joku hassu kivi kiven päällä, Steinplassen, josta on tehty maisemapaikka, mutta emme nouse autosta ulos vaan katsomme kauempaa.
Vargebakkane-parkkipaikalta on upeat maisemat.
Seuraavaksi ajamme vähän tieltä sivuun Gjende-nimiselle turkoosille järvelle. Täällä on runsaasti väkeä, kahvila sekä olisi patikointimahdollisuuksia.
Kello on yli neljä ja päivä on ollut pitkä, joten alamme etsimään sopivaa yöpaikkaa. Lähellä on Jotunheimen caravan camp, joten käymme kysymässä cabinia eli pientä mökkiä ja sellainen on vapaana, joten jäämme yöksi tänne.
Cabin vaikuttaa aika uudelta. Suihkutilat ja vessat ovat erillisessä huoltorakennuksessa. Ostamme 10 kruunun poletit suihkua varten. Jostain syystä naisten puolella saa 4 minuutin suihkun, mutta miesten puolella vain 2,5 minuutin suihkun.
Ja auton hidaslaturi pihassa on niin älyttömän kallis, että irrotamme piuhan ehkä puolen tunnin päästä. Sähkö riittää hyvin huomiseen.
Leirintä-alueella on pieni kauppa sisäänkirjautumis-rakennuksessa, josta käymme ostamassa aamupalaksi jogurtit huoneen jääkaappiin.
Vietämme illan cabinissa suunnitellen seuraavaa päivää ja syömme vain eväitä, mitä on autoon ostettu. Lännessä on luvattu sateita, joten taidamme ajaa ennemmin pohjoiseen päin.
Ajettu reitti:
Kuva. Google maps. Ensimmäinen etappi, reitti kartassa pienempiä teitä pitkin Hafjellista Fagernesiin(D). Hiukan tarkemmin tien kunnosta ja ajo-ohjeita: alussa tie meni sellaisten kylien kautta kuin Segalstad ja Forset. Segalstadista alkaen tien nimi on Vestringsvegen ja myöhemmin Forsetin jälkeen käännytään pienemmälle tielle nimeltä on fv2442/fv204. Myöhemmin tien nimi vielä vaihtuu Lenningsvegeniksi. Stolenin kohdalla kartassa käännymme oikealle Brendavegenille ja kohta vielä oikealle Steinsetbygdvegenille ja sen jälkeen laskeudumme alamäkeen kohti isoa kaupunkia Fagernesia, joka sijaitsee Valdresin kansallispuistossa. (Katso kuvassa reitti kartalla yllä.) Paikoitellen tie on hyväkuntoista soratietä, joten mitään ongelmia ei sen suhteen ole. Yksi matkan tienpätkä osoittautuu olevan asvalttityön alla. Murske on yllättävän isokokoista kiveä, joten aloimme jo pelätä renkaiden puolesta. Muitakin sillä tiellä liikkujia oli.Kuva. Toinen etappi, reitti Fagernesista pohjoiseen Valdresfye-maisematiellä Jotunheimen vuoristoalueella. Päätepiste on yöpymispaikkamme.
Hyvä nettisivu josta näkee helposti Valdresflye-maisematien isoimmat pysähtymispaikat on täällä: https://www.nasjonaleturistveger.no/en/routes/valdresflye/
Ajettu vajaa 200 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti